Ruotsin sukellushistoriallinen yhdistys aloitti toimintansa 23. toukokuuta 1979 tavoitteenaan pelastaa jälkipolville vanha sukellustankkitalo, joka Linnoitushallinnon aikomuksen mukaan oli tarkoitus purkaa ennen kesää.
Veotus muutamissa päivälehdissä ja kutsu ihmisille, jotka olivat kiinnostuneita ja monissa tapauksissa työllistyivät eri muodoissa sukellustoiminnassa, johtivat siihen, että yhdistystä perusti pieni joukko, joka vain sai kaksihenkisen hallituksen Bo Casselin sihteeriksi ja Hans Örnhagenin puheenjohtajaksi, jonka tehtävänä oli saavuttaa yhdistyksen tavoite eli pelastaa sukellussäiliötalo jälkipolville.
11. huhtikuuta 1997 on toinen maamerkki sukellussäiliörakennuksen kannalta. Sitten esiteltiin tohtori Claes Lindemarkin kirja sukellustankkitalon toiminta-ajasta ja Sjöhistoriska-museo ilmoitti virallisesti, että talo on nyt kuninkaallisen Djurgårdenin johdon vuokraamassa ja että he aloittavat pikkuhiljaa talon peruskorjaustyöt mahdollistaakseen kokoelma mielenkiintoisia esineitä sukellushistoriasta yhdessä Ruotsin sukellushistoriallisen yhdistyksen kanssa.
Sukellustankkitalo ja sukellushistorialliset kokoelmat olivat avoinna ensimmäistä kertaa Saaristomessujen yhteydessä 29.-30.5.1999.
Ote Claes Lindemarkin kirjasta ”Dykhuset på Galärvarvet”, Sjöhistoriska Museets Rapport 33. ISBN 91-85268-66-6
Kirjan painos on valitettavasti loppunut. Löytyy antiikkiliikkeistä.
EPILOGI
Eräänä varhain aamuna 23. toukokuuta 1979 joukko sukeltamisesta kiinnostuneita kokoontui Galärvarveen tankkitalon ulkopuolelle. Syynä oli, että Linnoitushallinto aikoi purkaa rakennuksen ja muodostaa nurmikon koko kuivatelakan ja keittiövajan väliselle pinnalle. Rakennusta oli yritetty säilyttää useaan otteeseen ja osia rakennuksesta oli myös suunnitteilla siirrettäväksi suunniteltuun sukelluskeskukseen Välerniin Göteborgiin, mutta mikään näistä suunnitelmista ei ollut toteutunut. Hyvät neuvot olivat kalliita, ja ryhmä havaitsi tänä varhain aamulla parhaaksi ratkaisuksi perustaa Ruotsin sukellushistorian yhdistyksen, jonka ainoana tehtävänä on yrittää säilyttää säiliötalo, jotta sukellushistorian museo voitaisiin myöhemmin sijoittaa sukellushistorian museoon. talo. Pankkitalossa pidetyn kokouksen aloitteentekijänä minut valittiin puhujaksi
Saman vuoden marraskuussa linnoitushallinto vastasi, että purkaminen voisi olla tarkoituksenmukaista. Suunnitelmat panssaritalossa sijaitsevan sukellushistorian museon yhdistämisestä uuteen Vaasaan suunniteltuun museoon saivat vauhtia ja Ruotsin sukellushistoriallisen yhdistyksen kirjeessä opetusministeriölle 8.6.1983 huomautettiin, että:< /p>
”Eri myymälöissä on historiallisesti mielenkiintoisia sukellusvarusteita, jotka ovat vaarassa hajota ja tuhoutua. Yllä olevan tuella esitämme, että seuraava ehdotus on otettu huomioon hallituksen toimeksiannossa Ruotsin rakennusvirastolle suunnitella uusi rakennus kuninkaalliseen Vasa-laivaan:
1. Sukellus- ja pelastusmuseo perustetaan uuteen Wasa-museoon laiturin sisäosan viereen.
2. Painekammiolaitos on säilytetty nykyisellä paikallaan muistomerkiksi sukelluksen uraauurtaville päiville Ruotsissa. On korostettava, että tämä 1930-luvun laitos on lajissaan ainutlaatuinen.”
Merihistoriallinen museo ja Valtion kulttuurineuvosto suhtautuivat periaatteessa myönteisesti, eikä opetusministeriöllä ollut mitään sanottavaa, mutta kustannukset otettaisiin kaavoituksen ja uudisrakennuksen puitteissa. Vasan museo. Tämä tarkoitti kaikessa Vasa-museon sijoittamista ja rakentamista edeltäneessä turbulenssissa sitä, että kaikki olivat kiinnostuneita, mutta kukaan ei uskaltanut ottaa haltuunsa sukellushistorian museota ennen kuin Vasa-museo valmistui.
Jotta 80-luvun puolivälissä kansallismuseon, nimittäin Vasa-museon varjoon päätyi sukellushistorian museon suunnittelutyötä, ruotsalainen Sukellushistoriallinen yhdistys keskusteli vuonna 1988 puolustusmateriaalitehtaiden, linnoitushallinnon ja Royal Djurgårdförvaltningenin kanssa talojen ja sisällön lahjoittamisesta Norjan merenkulkuhistorian museolle (SSHM). Sitten kävi ilmi, että kiinteistöstä ei ollut todistusta eikä rakennusta ollut mahdollista lahjoittaa tarkoitetulla tavalla. Sen jälkeen eläintarhan hallinto hahmotteli kaksi mahdollista ratkaisua. Joko rakennus luovutetaan nykyisessä kunnossaan SSHM:lle museotoiminnan harjoittamista varten ja SSHM voi sitten kunnostaa rakennuksen omilla varoillaan tai Eläintarhahallinto kunnostaa rakennuksen ja vuokraa sen sitten SSHM:lle.
Kuninkaallisen rakennuslautakunnan vuonna 1989 tekemä kustannusehdotus vähimmäistoimenpiteistä 
tt taloa voitaisiin käyttää esittelylehtenä, eli ilman näyttöjä ja muita erikoiskalusteita ja ilman remonttia painekammio ja allas päätyivät 1 225 000:-. Nämä varat eivät olleet käsin kosketeltavissa ja kaikki säilyi entisellään, eli tankkitalo oli siellä ja Ruotsin sukellushistoriallinen liitto talletti mielenkiintoisia varusteita odottaessaan, että siitä tulee museo. Koska mitään ei remontoitu, talo koettiin rappeutuneena ja kävi ilmi, että talo oli jonkin aikaa alttiina luvattomille henkilöille ja kerran arvoesineet katosivat ennen vahvojen lukkojen asentamista.
1980-luvun lopusta lähtien mahdollisuutta siirtää Merihistoriallinen museo nykyisestä rakennuksesta Gallärvarvetin rakennuksiin on pohdittu laajemmassa piirissä. Se, että tämä merkitsisi mahdollisuutta sukellushistorian museon suunnitelmien toteuttamiseen, on helppo nähdä. Se voi myös tarkoittaa, että Ruotsin sukellushistoriayhdistys voi vapaaehtoisvoimin yhteistyössä SSHM:n kanssa aloittaa vanhan sukelluskeskuksen ja testitilojen kevyen kunnostuksen.
Hans Örnhagen
Puheenjohtaja
Ruotsin sukellusyhdistys
